Elämä on nykyään yksi perkeleen kulutusjuhla.

Koska lupaukset ovat tehty rikottavaksi, niin saattekin hieman erilaista postausta mitä lupasin; oma talous ja raha juttusarja alkakootkin vasta seuraavaksi.

Mutta otsikkoon on lyhyesti tiivistettynä minun tämänhetkiset ajatukseni: perkeleen kulutusjuhlaa. Nimenomaan sellaista tämä elämä nykyään monella tuntuu olevan.

Menestystä mitataan rahassa, oma onnellisuus kasvaa suhteessa materian määrän kanssa ja omaa persoonaa osataan tuoda esille enää vain uusien hankintojen avulla.

Mitä elämää se semmoinen on?

Minun silmissäni ei kovin kummoista. Oman onnellisuuden tulee syntyä jostakin syvemmältä kuin pankkitilin saldosta tai uudesta Guessin käsiveskasta. Omaa itseään tulee osata toteuttaa myös ilman pinnallisia hankintoja, sillä se tie ei ole kovin mielenkiintoinen reitti kuljettavaksi pidemmän päälle. Materia ei rakasta sinua takaisin eikä palvele sinua niin rakastavaisesti kuin kuvittelet, vaan elämälleen on minusta löydettävä jotakin syvällisempiäkin merkityksiä erilaisine ulottuvuuksineen.

Tottakai materia myös helpottaa elämää ja luo tietyissä määrin onnellisuuttakin, mutta ihmisen onnellisuus ei voi rakentua pelkästään sen varaan että osaa tuntea iloa tai onnellisuutta vain silloin kun saa hamstrattua jotain kaunista lisää. Olen lähiaikoina innostunut lukemaan paljon blogeja ja minua ahdistaa ihmisten nykypäiväinen turhamaisuus sekä ostohimo. Joka päivä ostetaan jotain ja mihinkään ei olla tyytyväisiä. Ostokset miellyttävät vain hetken jonka jälkeen ne ovat kirpputorilla myynnissä koska halutaankin jotain erilaista. Jokaiselle viikonpäivälle pitää olla omanvärinen huulipuna ja näille jokaiselle huulipunalle tietty oikeanvärinen neule jonka kanssa asukokonaisuuksia voi sitten yhdistää.

Voi turhuus. Siinä vaiheessa suljen suurimman osan blogeista koska en jaksa lukea sellaisten ihmisten kirjoituksia jotka ovat täysin eri aaltopituudella kuin minä. Luultavasti sinä muotitietoinen siellä suljet viimeistään tässä vaiheessa minun blogini koska kauhistutan sinua tyylittömyydelläni sekä kulutusvastaisuudellani. Olen pahoillani, meitä on moneen junaan.

Tiedän mistä puhun, sillä olen itse elänyt jonkinlaisen kriisivaiheen elämässäni jolloin tuhlasin holtittomia määriä rahoja erilaisiin vaatteisiin - vaikka niille ei välttämättä olisi ollut tarvettakaan. Ne oli vaan kauniita, kivoja, sai hetken tuntemaan itseni kauniiksi ja merkitykselliseksi, piristi päivääni uutuudenviehätyksellään ja kuvittelin näyttäväni muiden silmissä jotenkin tärkeämmältä sekä hienommalta. Jotain aukkoja tällä tyhmällä käyttäytymiselläni yritin paikata.

Sitten aukesi silmät vuosien jälkeen omaan touhuuni. Ymmärsin ettei siinä rahan tuhlaamisessa ole mitään järkeä enkä tarvitse koko ajan uusia vaatteita. Alkoi ärsyttämään aina sekaisin oleva vaatekaappini sekä siellä olevat vaatteet hintalappuineen mitä en ollut kertaakaan käyttänyt. Tajusin ettei koko touhussa ole mitään järkeä ja tiesin että asiaan on tultava muutos. Ikuinen huono rahatilanne kyllästytti sillä sisimmässäni tiesin että asiat voisivat olla myös toisin. 

Ja nyt asiat ovat toisin, paljon paljon paremmin. Entiedä mitkä palaset loksahtivat aivoissani kohdilleen, mutta päätin tehdä muutoksen. Se ei ollut helppo eikä kulutustapani muuttuneet kuin seinään, mutta nyt kun vertaan itseäni nyt ja itseäni 2 vuotta sitten tajuan kuinka huiman matkan olen kulkenut ja kuinka erilainen olenkaan. Nyt on sellainen olo että olen päässyt sen maaliviivan yli minkä itselleni aikanaan asetin tavoitteeksi. Onni löytyy jostain aivan muualta nykyään enkä ole turhuuksiin enää kuluttanut rahaa oikeastaan lainkaan. Hyvä minä!

Aikaisemmin tuhlasin tuhansia euroja turhuuksiin, ja alkuun soimasinkin itseäni siitä. Tuntui anteeksiantamattomalta miettiä että olisin asuntovelaton jos olisin nämäkin rahat laittanut heti säästöön (lainaa jäljellä 6700€). Enää en kuitenkaan jaksa koska menneet ovat menneitä. Tärkeintä on että otan opikseni vanhoista virheistä enkä toista niitä. Minä en olisi minä jos kaikkea tätä ei olisi tapahtunut. Pitää vain olla ylpeä siitä ihmisestä joka olen nyt ja olla tyytyväinen uuteen ajattelutapaani sekä siihen että onnistuin - mutta vielä tätä hommaa täytyy ylläpitää tulevaisuudessakin. Olen saavuttanut hienosti säästötavoitteeni joten tästä on hyvä jatkaa. 

Nykymaailma ja blogit ovat muokanneet päähämme ajatuksen että on normaalia koko ajan ostaa sekä haluta jotain. Ei, se ei ole normaalia. Normaalin ihmisen ei kuulu ostaa joka päivä uusia vaatteita tai muutenkaan saada kaikkea haluamaansa. Koko ajan valitetaan pienistä palkoista, mutta suurimmaksi osaksi fakta on se että ihmiset kuluttavat nykypäivänä niin paljon rahaa kaikkeen turhaan mitä eivät oikeasti edes tarvitse. Suurin osa ihmisistä saa kyllä omalla palkallaan pakolliset fysiologiset menot katettua hyvinkin, mutta se ei riitä koska halutaan kaikkea muutakin ylimääräistä. Miten voimme koko ajan tarvita jotain lisää? Miksi emme ole tyytyväisiä niistä asioista joita meillä jo on? Miksi kaiken tarvitsee olla uutta ja hienoa jos vanhakin on käyttökelpoista? 

Yritetään elää jotain kiiltokuva elämää jonka vuoksi ihmetellään kun rahat eivät riitä ja ollaan taloudellisessa ahdingossa. Valitetaan kun työnantaja ei anna palkankorotusta tai emme löydä työtä josta tienaisi tarpeeksi hyvin, mutta entä jos olisikin aika katsoa peiliin ja miettiä voisimmeko itse muuttaa itsessämme, ajatusmaailmassamme sekä toimintatavoissamme jotain? Entä jos vika onkin meissä? Ainiin, mutta kun itsessäänhän ei ikinä ole mitään vikaa. Heh, unohdin. Oikeasti on vaan hankala nähdä omia virheitään. On niin paljon helpompi siirtää vastuu ulkopuolisille tekijöille. Fakta on kuitenkin se, että suurin vaikutus elämäämme on meidän omissa käsissämme. Been there, done that.

Tällä hetkellä olen kyllä ihan supertyytyväinen että asun täällä maalaisjunttilassa poissa kaupungin kulutuskeskuksista. Saan piiloutua omituiselta maailmalta omaan pieneen kolooni ja elellä omassa ajatuskuplassani hengaten ja haaveillen vanhanaikaisesta omavaraisesta elämästä. En kaipaa sellaista elämää että koko ajan kaikki kaupat ovat lähellä notkuen suuresta tavaramäärästä jossa ihmiset surraavat kuin pienet levottomat muurahaiset miettien mitä seuraavaksi tarvitsisi ostaa. Olen niin tyytyväinen että avatessani oven ja lähtiessäni ulos saan painella suoraan metsään juoksemaan - eikä kukaan ole katsomassa tai arvostelemassa millaiset vaatteet minulla on päällä. Saan olla juuri niin oma itseni kuin haluan. Ja oikeastaan pidän paljon tästä ihmisestä joka nykyään olen. Minusta ette kaupunkilaista saa!

Jokaisen tarvitsee muokata elämästään omanlainen. Tottakai itsekin toisinaan ostan tavaroita sekä vaatteita (en ole ainakaan vielä ryhtynyt pukeutumaan Aatamin ja Eevan kaltaisesti :D), mutta minusta olisi tärkeää että ihmiset oppisivat kuluttamaan vastuullisesti. Niin että ajatellaan omaa kukkaroa sekä tätä meidän maapalloakin. Ettei ostettaisi koko ajan kaikkea uutta turhaa vaan opittaisiin käyttämään vanhat käyttökelpoiset tavarat elinkaaren loppuun asti - tai ainakin kierrättää ne asianmukaisesti eteenpäin kirpputorilla tms. Ettei ostettaisi koko ajan turhia asioita joita käytetään ehkä kerran tai ei sitäkään. Opittaisiin kuluttamaan niihin tavaroihin joita oikeasti olemme vailla ja joita tarvitsemme oikeasti, mutta emme hamstraisi kaikkea vain siksi että se on hieno ja näyttää kivalle. Me ja maapallomme hukumme kohta tavaraan. En halua hukkua.

Nyt aloin pohtimaan ajatuksissani, että millaiseksi maailman talous muuttuisi jos ihmiset lopettaisivat turhan kuluttamisen? Olisiko se taloudellinen katastrofi vai muokkaantuisiko tästä maailmastamme vain hieman erilainen uudella ajattelutavalla varustettu versio?