SAIN TÖITÄ! - Pohdintaa uudesta elämästä

Tosiaan sain ensi kesäksi kesätöitä! JEEJEE! En ole ihan varma kerkesinkö mainitsemaan asiasta aikaisemmin jo täällä blogin puolella. Työhaastattelu oli pari viikkoa sitten ja noin 1,5 viikkoa sitten sain kuulla saaneeni kyseisen työpaikan.
 
Tosiaan opiskelen ensimmäistä vuotta tuotantotalouden insinööriksi. Teemme harjoittelut kesän aikana ns. palkallisessa työsuhteessa jos onni potkaisee ja sellaisen työn löytää. Päätin jo aikaisin ottaa operaatiokseni tämän kesätyöpaikan etsimisen koska en halunnut jäädä ilman. Työkokemuksen kerryttäminen heti alussa on tärkeää, jotta mahdollisuus tulevaisuudessa työllistyä olisi mahdollisimman suuri. Toki on fakta, että varsinkaan ensimmäisen vuoden opiskelijana et välttämättä saa mitään siistiä ja hienoa sisätyötä joka sopii täydellisesti alaasi kuin hattu päähän. Kyllä jokaisen on nykyään melkein pakko ponnistaa alhaalta ja vasta vuosien päästä pohtia ylenemismahdollisuuksiaan. Toisille toki käy heti tuuri työpaikan suhteen, mutta toiset joutuvat näkemään hieman enemmän vaivaa. Itse näen kuitenkin että porukka on nykyään ehkä jopa hieman liian kriittisiä työpaikan suhteen ja hinnoittelevat itsensä ns. liian korkealle. Tällaisessa taloustilanteessa ihminen ei useasti saa valita työpaikkaansa vaan on avoimin mielin otettava vastaan se mitä tarjotaan - jos siis haluaa elämässään menestyä eikä mahdollisesti lusia kotona työttömänä. Valitettavan usein näen ympärilläni sellaisia ihmisiä jotka kuvittelevat pääsevänsä opintojen aikana tai heti valmistumisen jälkeen oman alan työhön, jossa toki pitää olla iso palkka ja hyvät työajat. Not. Ei se vaan aina mene niin.

Olen useaan otteeseen miettinyt olenko itse jotenkin liian innokas ja positiivinen, koska otan mielelläni erilaiset työtarjoukset vastaan vaikka työ ei aina olisi niin kovin hienoa tai alaani sopivaa. Mitä sitten? Koen että kaikesta työkokemuksesta on hyötyä ja uskon sen auttavan todella paljon tulevaisuudessa jos olet tehnyt edes jotain ja ollut aktiivinen, kuin että olisit maannut kotona sohvalla tekemättä mitään ruikuttaen elämän epäoikeudenmukaisuudesta ja odottaen vain sitä päivää milloin työt kävelevät nenäsi eteen. Niin ei kuitenkaan käy luultavasti koskaan vaan siellä kotona saa odottaa päivästä toiseen.. En tiedä olenko niin rahan ahne paska vai kykenemätön makaamaan kotona tekemättä mitään, mutta olen jostain syystä omannut aina hyvän työmoraalin ja -motivaation. Rakastan tekemisen meininkiä ja keskeneräisiä projekteja. Lisäksi säännölliset tulot ja vakaa taloustilanne tarkoittaa omassa elämässäni myös tietynlaista hyvinvointia.
 
Tulevan kesän työpaikka on teknologiateollisuuden alalla metallisulattamon tuotannossa. Hieman jännittää, koska minulla ei ole minkäänlaista työkokemusta tuollaisesta työstä. Olen vain ollut kaupan alalla myyntityössä 6 vuotta ja tehnyt puolen vuoden työpätkän toimistossa harjoittelijana. Hain oikeastaan moneenkin tehtaaseen tuotannon puolelle töihin vaikka työkokemusta ei olekaan. Toisaalta valmistuneet tuotantotalouden insinöörit vaikuttavat paljonkin juuri tehdasympäristössä erilaisissa työtehtävissä liittyen tuotantoon ja talouteen. Työkokemuksesta tuotannon puolella ei siis varmasti ole haittaakaan vaan positiivinen plussa tulevaisuudessa muita töitä etsiessä. En voi esimerkiksi kuvitella olevani esimies kenellekään ennen kuin näen oikeasti miten homma toimii niin sanotusti duunarimiehenä. Toisaalta minulle kävi tuuri saadessani paikan, sillä tehdas tarjoaa hyville työntekijöille myös tulevien kesien ajaksi työpaikan. Eli toisin sanoen jos vain hoidan hommani hyvin niin minulla on työpaikka tiedossa seuraavaksi kolmeksi kesäksi. Uskon myös että eteneminen ison firman sisällä on mahdollista. Aika siistiä.

En tosiaan tiedä mitä menen tekemään ja se tässä hieman jännittääkin. Minua jotenkin huvittaa kun menin työhaastatteluun, eikä minulla ollut hajuakaan mihin tehtävään minua haastateltaisiin (olin hakenut myyntiin, toimistoon ja tuotantoon) vaan menin sinne ns. tietämättä työtehtävästä mitään. Ehkä jopa kerkesin hetken aikaa jo kuvittelemaan että minua haastateltaisiin toimistotyöhön, koska minulla on siihen koulutuskin. Koin, että tuskin minua tuotantoon kuitenkaan haastatellaan koska ei ole minkäänlaista kokemusta. Yllätys oli iso kun minut tuli hakemaan mies työvaatteet päällä ja olin itse kuitenkin pukeutunut sillä tavalla siististi kun työhaastatteluun nyt yleensä kuvitteleekin pukeutuvan. Niin etten olisi alipukeutunut vaikka minua haastateltaisiin esimerkiksi toimistotehtäviin. Tarkoitan tällä sitä, että tuotannon puolella työskennellessä ei kauheasti pukeutumiseen panosteta vaan kuljetaan turvakengät jalassa, kypärä päässä ja heijastinpaita päällä kun taas sitten toimistotyössä on yleensä hieman eri meininki. Yritin pukeutua työhaastatteluun niin että saisin paikan - haastateltiin minua minne osastolle tahansa. Olin ehkä hieman kuitenkin ylipukeutunut, mutta se on usein parempi kuin alipukeutuminen. Ja ehkä näin naisena ja suoraan koulusta lähteneenä sain hieman anteeksi sitä, kun taas ehkä miestä puku päällä tuotannon työhaastattelussa olisi voinut ehkä olla hieman liian fiiniä?

No kuitenkin se ilmeisesti meni ihan hyvin kun sain työmiehen vakuutettua minun työskentelytaidoistani. Jotenkin huvittavaa. Minussa on huonona puolena se, että en aina jaksa stressata niin kauheasti kaikesta - mutta sitten taas toisinaan stressaan ihan liikaa kaikesta turhasta mitä ei tarvitsisi edes murehtia. Työhaastattelua en silti juurikaan ole ikinä jännittänyt, en tiedä miksi en.  Työhaastattelussa keksin kysymyksiin yleensä hyvin vastauksia vaikken olisi niitä valmiiksi miettinytkään (kas kun ei ole ennustustaitoja että kristallipallosta näkisi mitä ne minulta meinaa kysyä.. no mutta kuitenkin yleensä tietää millaisia ne kysymykset saattavat olla..) vaan tarinaa tulee sitä mukaan kun kysymyksiäkin. Ehkä olen vain sellainen "satutäti" että mieleen tulee mitä erikoisempiakin asioita ja näiden avulla en jäädy yllättävissäkään tilanteissa. Oikeastaan tuntuu sen paremmin menevän mitä vähemmän mietin asioit etukäteen. Olen työhaastattelussa usein rento ja vähän liiankin humoristinen. Pidän tilannetta jotenkin huvittavana että siinä ihan tosissasi yrität kehua itseäsi maasta taivaisiin vaikka oikeasti meissä jokaisessa on niitä heikkoja puoliakin toisinaan vähän liikaakin. Uskon että osa vastauksistani taisi olla aika liibalaabaa ja hatusta heitettyä, mutta jotain hauskaa minussa varmasti oli kun valituksi tulin. Olin meinaan ihan varma, ettei varmasti tule soittoa työpaikan saamisesta. Haastattelija lupasi ilmoittaa kahden viikon päästä, mutta olinkin ilmeisesti niin hyvä tyyppi että piti soittaa jo seuraavana päivänä että olen saanut työpaikan. :D

Toisaalta olen todella innoissani uudesta työpaikasta, mutta osittain minua jännittää myös ihan hirveästi. Olen viimeiset 6 vuotta käytännössä jumittanut samassa työpaikassa. Tunnen jo ne ihmiset, tavat ja oikeastaan koko organisaation toiminnan melkein kuin omat taskuni. On jotenkin todella jännittävää mennä ihan uutena ihmisenä uuteen paikkaan! Toivon että uudessa työpaikassa työilmapiiri olisi hyvä ja sopeutuisin sinne hyvin. Se on oikeasti tosi iso juttu että viihtyy työssään. Olen ollut myös sellaisessa työpaikassa jossa työ ilmapiiri oli todella huono ja se oli oikeasti yhtä helvettiä. Työpaikka oli toimistossa mikä oli täynnä kärttyisiä keski-ikäisiä naisia. Tässäkin ehkä yksi syy miksi menen ihan innoissani miesvaltaiselle alalle.

Lisäksi minua hieman pelottaa se, että entä jos en osaakaan mitään? Toisaalta on ihan sairaan kiva päästä miesvaltaiselle alalle, koska olen kyllästynyt naisvaltaisella alalla työskentelemiseen. En jaksa kaivaa enää puukkoa selästäni ja kuulla saarnaa siitä kuinka rumat hiukset minulla on. En oikeasti ole todellakaan mikään naisellinen nainen. Minua ei haittaa fyysisesti raskas tai muutenkaan likainen työ. Tuntuu että saattaisin viihtyä muutenkin ns. suoritettavassa työssä paremmin kuin konttorissa papereita käännellessä, se työ on melko tylsää ellei se sisällä mitään muuta toimintaa koko päivänä. Minua ei kiinnosta juuri laisinkaan miltä näytän työssä tai muutenkaan, vaan lähinnä haahuilen omana itsenäni paikasta toiseen.. En siis ole kovinkaan kiinnostunut laittautumisesta tai muustakaan naisellisuuteen liitetystä asiasta. Aikaisemmissa töissä olen kuitenkin joutunut aina meikkaamaan ja laittautumaan ennen töihin lähtöä, koska asiakaspalveluun ei viitsi ihan räjähtäneenäkään mennä. Normaalisti siis laittaudun todella vähän - ihan sellainen perusmeikki että näytän jollain tapaa ihmiseltä, mutta muuten tahdon olla luonnollinen. Mihinkään tehtaaseen ei tarvitsisi sitten meikata laisinkaan, lähteä vaan ja ehkä hiukset harjata.

Jännitykseen olen asennoitunut niin, että tulee mitä tulee niin siitä selvitään. Se on vain yksi kesä ja jos en pidä työstä niin mikään ei pakota minua menemään sinne seuraavana kesänä. Olen mielessäni pohtinut asian niin, että muutos pelottaa aina. Se on ihmisen luontainen reagoiminen uusiin asioihin. Yritämme suojata itseämme  ja mieltämme niiltä huonoilta asioilta jotka muutos saattaisi tuoda mukanaan. Fakta on kuitenkin se, että yhtälailla muutos voi olla positiivinen kuin negatiivinenkin. Takerrumme liian usein ennakkoluuloihimme, vaikka emme tietäisi asiasta vielä yhtään mitään. Kuvittelemme päässämme sellaisia asioista jotka eivät todellisuudessa pidä paikkaansa edes. Esimerkiksi minä olen päässäni jo kuvitellut työstä kauhuskenaarioita. Miten ihmeessä voin vääntää ennakkoluuloja työstä josta minulle ei ole minkäänlaista kokemusta? Niinpä, en voi. Mutta miten tämä olisi selitettävissä meidän yli analysoiville aivoillemme? Se onkin hankalaa. Usein tajuamme positiiviset muutokset elämässämme vasta sitten kun muutos on jo tapahtunut ja se on meille jo arkipäivää - kuten juuri uusi työ. Silloin sitä hyppyä tuntemattomaan ei osaa enää niin arvostaa, koska se tuntuu elämässäsi jo normaalilta. Olemme unohtaneet kuinka paljon silloin pelkäsimme ja vastustimme muutosta kun emme tienneet asiasta vielä mitään ja sen vuoksi emme opi sulkemaan ennakkoluulojamme pois. 

Oikeasti tästä muutospelkoisuudestani huolimatta työn saaminen oli hieno juttu. Pitää olla itse ylpeä saavutuksistaan, kun ei sitä kukaan muukaan ole.. :D Olin jo varautunut siihen, etten tule saamaan mitään oman alan töitä mistään. Tähän varauduin lähettämällä jokaiseen potentiaaliseen yritykseen työhakemuksen 50 kilometrin säteellä. Siis jokaiseen sellaiseen paikkaan josta kuvittelin olevan hyötyä omalla alallani edes jollain tapaa. Monet yritykset eivät ole vielä edes käyneet kaikkia hakemuksiaan läpi joten itse pääsin ensimmäisten joukossa työnsyrjään kiinni. Toisaalta olen sellainen jahkaaja että en tiedä mitä tekisin jos saisin tarjouksen myös jostain toisesta työpaikasta. Ehkä menisin haastatteluun ja katsoisin mitä heillä olisi tarjota. Jos saisin töitä niin luultavasti ottaisin paikan vastaan mikäli työmatka olisi pienempi kuin tähän työpaikkaan josta minulle tarjottiin töitä. Sinne matkaa tulee 50km/suunta, mutta en usko sen olevan ongelma ajella hyvällä autollani hienoilla kesäkeleillä. Ehkä vakituisessa työssä matka tuntuisikin pidemmältä, mutta toisaalta nykypäivänä ei vaan saa töitä samalta paikkakunnalta kovinkaan helposti. On oltava valmis matkustamaan tai muuttamaan työn perässä.

Aikaa minulla ei ole kuitenkaan jahkata asian kanssa kovin kauaa, sillä menen työsopimuksen kirjoittamaan helmi/maaliskuun vaihteessa jonka jälkeen en voi tehdä päätöksiä enää suuntaan jos toiseenkaan. Luultavasti kaikki kutsut työhaastatteluun sekä työtarjoukset tulevat minun tuurilla tämän jälkeen. Mutta toisaalta minulla on nyt varma työpaikka joka on minun silmissäni ainakin vielä toistaiseksi ihan mielenkiintoisen kuuloista. Ehkä on siis parempi etten ala arvuuttelemaan tässä paikkojen suhteen vaan otan vastaan sen mitä ensimmäiseksi tarjotaan. Leikitään, että se on jollakin tapaa jonkinlainen kohtalo. Ylipäätään jos minulla olisi tarjolla 2 paikkaa, en osaisi tehdä päätöstä muuta kuin työmatkan, palkan sekä työajan perusteella koska työnkuvasta minulla ei muuten ole minkäänlaista tietoa. Lähinnä toivon etten saa haastattelukutsua muualle jotta ei tarvitse miettiä edes muita vaihtoehtoja, on silloin elämä paljon helpompaa. Vihaan päätöksien tekemistä.

Ihana tunne kun saa edetä elämässään. Sen vuoksi hain myös kouluunkin viime keväänä. On ollut ihan kiva, että on ollut monen vuoden ajan vakityö mutta kuitenkin kohtalaisen huonolla palkalla - mutta anyway ollut kuitenkin säännölliset tulot. Kyllästyin kuitenkin tuohon elämään ja päätin että on saatava jotain muutosta - en pystyisi elämään tällä tapaa loppuelämääni. Kyllästymisestä huolimatta olen oikeasti ollut todella tyytyväinen siihen, että olen saanut nuorena kartutettua pitkän työkokemuksen ja tienannut säännöllisesti. Aikansa kuitenkin kutakin. Elämäni on opiskelupaikan vastaanottamisen jälkeen lähtenyt aivan uudenlaiseen nousukiitoon. Olen oikeastaan tällä hetkellä tyytyväisempi elämääni kuin olen ikinä aikaisemmin ollut. Olen enemmän sinut itseni kanssa kuin olen ikinä ollut. Tulevaisuus näyttää vihdoin hyvältä. Vihdoin siltä, että minulla on mahdollisuuksia - monipuolisempia sellaisia kuin on ollut moneen vuoteen. Vihdoin pidän siitä mitä teen ja millaista elämää elän.

Vaikka opintojen ohella olen jatkanut vanhassa työpaikassa työskentelyä noin 2-3 vuoroa viikossa on fiilis tekemiseen ollut täysin erilainen kun on saanut irtaantua touhusta hieman eikä sitä tarvitse tehdä säännöllisesti päätyönä 5 kertaa viikossa. Työskentelen ihan mielelläni opintojen ohella eikä se oikeastaan aina edes tunnu työltä, lähinnä harrastukselta. Jotenkin on sellainen todella vapautunut olo kun työnteko ei ole pakkopullaa vaan teen sitä tienaamisen ilosta. Tiedän ettei se ole pakollista, voisin milloin vain yrittää etsiä muita töitä jos kyllästyttää. Tiedän että minun ei tarvitse tehdä samaa työtä loppuelämääni vaan kyse on enää korkeintaan muutamista vuosista. Tiedostan että sekoaisin aivan totaalisesti jos palaisin vanhaan kuvioon ja työskentelisin vakituisena tehden päivästä toiseen sitä samaa. Se kyllästymisen tunne oli vain niin valtava, en kehittynyt tai edennyt enää suuntaan jos toiseenkaan. Tuntui, että elämä junnasi paikallaan. Se on huono yhtälö sellaiselle ihmiselle kun nauttii tekemisen meiningistä ja siitä, että on koko ajan joku uusi projekti työn alla. Tällaista vuoro silloin, vuoro tällöin meininkiä voisin jatkaa vaikka loppuelämäni.

Olen havainnut kuitenkin yhden ärsyttävän asian työnsaamiseni suhteen: läheisten negatiivinen asenne. Kun itse olet iloinen ja tyytyväinen saavutukseesi ja sitten toinen vanhemmista vain tuhahtelee ja ihmettelee miksi olen suostunut kyseiseen työpaikkaan menemään. Mistä tämä negatiivisuus? Ärsyttää kun ei saa mitään tukea tai potkua perseelle vaan lähinnä pelkäävää pelotellaan lisää -meininkiä. Isäni mielestä työmatka on liian suuri ja vuorotyö huonoa. Fakta on kuitenkin se, että nykypäivänä ei saa töitä pienellä työmatkalla ja hyvillä työvuoroilla - varsinkaan jos sitä kokemusta ei ole kertyneenä. Ehkä tämä valinta auttaa minua sitten tulevaisuudessa saamaan sellaisen työn jossa työmatka on pienempi ja työajat paremmat - sen vuoksi että olen kerryttänyt työkokemusta. Aika näyttää, mutta mitään ei varmasti tapahdu jos ei yritä laittaa tapahtumaan. :) On sellainen fiilis etten jaksa selitellä kenellekään valintojani tai kuunnella lähipiiristäni mielipiteitä oman elämäni suhteen; se negatiivisuus tarttuu myös omaan mieleeni ja alan kyseenalaistamaan että entä jos tässä ei olekaan mitään järkeä. Päätinkin, että tästä lähtien teen itse omat päätökseni ja kuuntelen omaa sydäntäni sekä seuraan intuitiotani. Se kertoo aika paljon ja uskon niitä seuraamalla löytäväni elämäni sellaisesta jamasta millaisesta sen toivoisinkin löytävän. Toivon että palaset loksahtavat yksi kerrallaan paikalleen ja vuosien päästä tajuan eläväni sellaista elämää kun olen toivonutkin.

Uskon, että suunta ja asenne on oikea.

Onko teillä konkreettista kokemusta siitä, että kannattaako ottaa vastaan myös työtä joka ei välttämättä ole omaa alaasi? Onko se auttanut myöhemmin sinua saamaan töitä? Entä mikä on isoin työmatkasi jonka olet kulkenut?