Opettelen olemaan itsekäs, mutta samalla kaipaan ympärilleni ymmärtäväisiä ihmisiä

Aika ristiriitainen kombo. Eikö?

Olen aivan liian kauan ollut aivan liian kiltti ihminen. Olen sitä toisinaan edelleen. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka olen mielestäni määrätietoinen ja hyvin periksiantamaton ihminen niin otan silti toiset huomioon aina ennen omia tarpeitani. Aina. Toki kuitenkin nykyään hieman vähemmän kuin aikaisemmin - mutta ikinä en tule pääsemään ominaisuudesta kokonaan eroon. Toisaalta se on ihan hyvä juttu, sillä en kokonaan siitä eroon haluaisikaan. Haluaisin vaan opetella jonkinlaisen kultaisen keskitien - niin että osaan myös olla toisinaan itsekäs oman edun tavoittelija jos sille on oikeasti tarvetta.

Toisinaan annan kaiken huomioni ulkopuolisille tekijöille vaikka olisi isokin hätä kyseessä itsellä. Vaikka rämmin omia polkujani eteenpäin niin pysähdyn kuitenkin aina kun jollain muulla on jokin hätä - ja toisten hätä menee aina omieni edelle. Olen liian kiltti ja sinisilmäinen. Se on tilanne jossa laitan muiden tarpeet omieni edelle. Se saattaa olla ihan arkipäiväinen asia tai jotain ihan muuta. Esimerkiksi tänään jouduin oikeasti itselleni selittämään, että on ihan järkevää olla koulusta pois sairastumisen vuoksi vaikka opiskelijakaverit katsoi asiaa hieman huonolla.

Tämä piirre on ärsyttänyt itseäni kauan, ja on ollut oikeasti hankalaa opetella siitä pois. Ymmärrän kuitenkin, että sen ei pitäisi mennä niin. Itseään on myös kunnioitettava ja vaalittava. Onneksi olen päivä päivältä enemmän ymmärtänyt, että voin myös sanoa ihmisille ei ja pitää oman pääni asioissa. Kuinka monta kertaa olen onnistunut omassa elämässäni haalimaan kauhean kiireen sen vuoksi, että olen hoitanut toisten asioita ennen omia asioitani. Yritän pitää toisten elämää kunnossa ja samalla saan oman elämäni ihan katastrofin partaalle.

En toki ikinä tekisi mitään sellaista mikä loukkaisi muita ihmisiä jollakin tapaa, vaan tilanteesta riippuen tulisi arvioida kuinka pitää toimia. En vain osaa olla itsekäs. En ole lainkaan sellainen "minäminäminä" ihminen. Ennemmin haluan että ympärilläni on kaikki hyvin ennen kuin alan hyysäämään itseäni. Jotenkin on niin vahva olo, että tiedän selviytyväni myös hankalista tilanteista ja siksi yleensä laitan toisten tarpeet omieni edelle. Tiedän selviäväni vähän vähemmällä ja vaatimattomimmilla resursseilla enkä kaipaakkaan sitä että saisin olla huomion keskipisteenä.

Otan esimerkin vaikka työelämästä. Meillä on aina vuorossa 2 ihmistä ja pidämme tauot yksi kerrallaan - molemmat emme voi poistua samanaikaisesti työpisteeltä. Kun on taukojen aika, niin päästän aina toisen ihmisen ennen minua tauolle jos hän haluaa. AINA. Vaikka itsellä olisi kuinka kova nälkä tai what ever mitä vaan niin kysyn, että halutko mennä ensin. Ja jos toinen osapuoli haluaa niin päästän menemään. Koska tiedän, että olisi törkeää vain lähteä ja jättää toinen sinne kysymättä yhtään mitään. En myöskään mainitse mitään vaikka olisi iso nälkä tai haluaisin mennä ensin - sillä tiedän, että pystyn myös odottamaan sen aikaa. Vaikka siis minulta kysyttäisiin, että haluanko tauolle ensin niin vastaan aina että "ei väliä, voit mennä myös itse ensin jos haluat". Raivostuttavaa osittain.

Sen sijaan minua ottaa aivoon sellaiset ihmiset jotka eivät kysele toiselta mitään. Tekevät vaan asioita sitä mukaan, että kunhan itsellä on kaikki hyvin. Minusta sellainen ihminen on ruma, joka ei ota toista huomioon millään tavalla vaan on ns. vain oman edun tavoittelija. Kauneus tulee nimenomaan sisältäpäin! Niitäkin tänne valitettavasti mahtuu ihan liikaa jotka eivät edes huomaa tietyssä tilanteessa toimineensa väärin.

Tämä aihe tuli mieleen tänään, kun olin luvannut kaverilleni että pääsee minun kyydissäni kouluun. Hän ei voinut ajaa itse omalla autollaan, koska lähtee koululta kavereidensa kanssa eri paikkakunnalle juhlimaan, eikä olisi voinut jättää autoa vieraalle paikkakunnalle. Tuli kuitenkin sellainen mutka matkaan, että tulin kipeäksi ja jouduin perumaan lupaukseni koska olo oli sellainen etten pystynyt lähtemään kouluun. Minua harmittaa ensinnäkin suunnattomasti olla kipeä, mutta sitäkin enemmän harmittaa että jouduin perumaan lupaukseni ja hankaloitin toisen elämää paljon. Se ei ollut suinkaan tarkoitukseni, vaikka tuntuu että ihmiset kuvittelevat että tein tämän tahallaan.

Elämä on kuitenkin yllätyksellistä ja mitään ei voi suunnitella 100%:sti koska mutkia tulee aina matkaan. Se on sitä elämää. Ehkä oma elämäni on opettanut minulle tämän, koska aina ei todellakaan ole kaikki mennyt kovin mahtavasti esimerkiksi nuoruudessani - vaan vastoinkäymisiä oli vastoinkäymisten perään. Minua ärsyttää, että itse en osaa olla itsekäs ja ajatella omaa parastani sen suhteen että kipeänä ei kouluun lähdetä - mutta minua ärsyttää myös se, että ympärilläni on toisinaan sellaisia ihmisiä jotka eivät ole kovin ymmärtäväisiä. Jos asia menisi toisin päin ja kaveri sairastuisi enkä pääsisi hänen kyydillään niin kuin ollaan sovittu, niin en oikeastaan pitäisi sitä pahanani vaan ratkaisu olisi enemmänkin itsestään selvä. Keksisin toisen suunnitelman ja oikeastaan en antaisi kaverin lähteä kipeänä kouluun vain minun vuokseni. Kyllä terveys on kaiken muun edellä.

Ja täällä itse painin nyt näiden asioiden kanssa. Olenko surkea ihminen kun tein näin? Mitä minusta nyt ajatellaan? Ja tämä on oikeasti maailman naurettavinta, koska tiedän että minulla on hyvä syy olla menemättä. Ihan turhaa lähteä sairastelemaan kouluun, koska olo on hirveä. Jos matkaa olisi vähemmän niin olisin toki voinut heittää kaverin koululle kuten oltiin sovittu, mutta matkaa on kuitenkin sen 40km/suunta. 

Ja tässä kohtaa aloin taas miettimään, että kumpi on oikeasti tärkeämpää - oma terveys vai kaverin ryyppyjuhlat? Niinpä.

Pitäisi vaan osata olla itsekäs. Ei liian itsekäs, mutta sellainen terveellä tavalla. Niin, ettei tulisi mieleenkään leikkiä omalla terveydellään ja että pitää päänsä niiden asioiden suhteen, jolloin tietää toimivansa oikein. Haluan päästää irti siitä huonosta omastatunnosta joka minussa aina herää tällaisien tapauksien yhteydessä. Mietin usein että teinkö oikein tai olisiko pitänyt toimia toisella tavalla. Pelkään, että muut pitävät minua jotenkin huonona ja kamalana ihmisenä. En edes ymmärrä miksi, koska en ole rakentanut elämääni toisten ihmisten varaan vaan selviän myös hyvin yksin. Ehkä se on vain iskostunut päähäni niin lujaa, että en halua aiheuttaa siitä huolimatta toisille ihmisille mitään pahaa.

Toisaalta olen kuitenkin jo vuosien varrella muuttunut paljon. Olen jo huomattavasti paremmin oppinut kunnioittamaan itseäni ja tekemään omat valintani oman arvostelukykyni mukaan. Olen oppinut että elämä on hektistä eikä koskaan voi tietää mitä tuleman pitää. Olen oppinut arvostamaan terveyttäni ja se on sellainen asia jolla ei tule leikkiä. Olen oppinut mikä on oikein ja mikä väärin - eikä ole mitenkään noloa tai hävettävää seurata niitä asioita jotka ovat oikein. Olen suvaitsevaisempi ja ymmärtäväisempi itseäni ja omia virheitäni kohtaan. Olen myös oppinut huomattavasti menneistä ja tajunnut että tällä kertaa pitää toimia toisin. Tämä kaikki pätee myös toisten ihmisten tekemiä virheitä kohtaan; ymmärrän heitäkin. Eniten vaan ärsyttää se, että tietyillä ihmisillä on niin kapea katsekanta etteivät aina osaa ajatella asioita eri näkökulmista.

Olen silti hyvin kyllästynyt ihmisiin, jotka ajattelevat vain 100% itseään ja omaa hyvää oloaan. En tule ikinä olemaan sellainen, vaan aina tulen ottamaan myös muut huomioon. Kaipaan ympärilleni sellaisia ymmärtäväisiä ihmisiä, joiden kanssa ei tarvitsisi edes keskustella yllämainituista asioista vaan ovat avarakatseisia ja osaavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen sekä ottamaan toiset huomioon. On tyhmää selitellä ihmisille omia valintojaan ja vaikka tiedät itse että ne ovat oikein joutuvat ne usein kyseenalaistetuiksi jonkun toisen toimesta. Olen liian usein ollut sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka esittävät mukavaa ja kivaa niin kauan kun minusta on heille jotakin hyötyä - mutta todellisuudessa olemassa olollani ei ole mitään arvoa heille heidän elämässään.

Mutta nyt sängyn pohjalle nukkumaan tätä oloa pois..