Neljä päivää puhekieltoa ja vauvakuumetta

Okei ihan ensimmäiseksi, lääkäri määräsi mut neljäksi päiväksi puhekieltoon. Noin 8 tuntia on takana niin voitte laskea montako on edessä.. No anyway, hullun hommaa joka tapauksessa.. Miehellä kyllä on kissanpäivät kun ei tarvi kuunnella mua, mutta kyllä tässä itsellään alkaa jonkinlaisia patoutumia ja kieroutuneita ajatuksia nousemaan pintaan.. (Niin ja siis puhekielto siksi, että mulla on akuutti kurkunpääntulehdus mikälie..)

Ja olenkin illan aikana huomannut jo itsessäni outoa oireilua. Olen selannut vauvablogeja ja salaa pienesti haaveillut että miltä oikeasti tuntuisi olla ihan oikea perhe tai ylipäätään äiti. Nämä sanat ovat minulta paljon, koska en ole ikinä osannut oikein olla luontevasti lapsien kanssa. On tuntunut aina siltä, että en vain osaa. Se ehkä johtuu siitä, että minulla ei ole ollut pieniä sisaruksia. Teini-iässä olinkin sitä mieltä, että minä en varmana halua lapsia ikinä.. Kas kummasti se mieli muuttuukin niin salakavalasti.. Ja uskon, että homma olisi täysin eri kun lapsi on oma - luontevuus yms. tulisi varmasti kuin itsestään.

Oikeastaan mulla on ollut jo pidemmän aikaa sellainen pieni outo fiilis. Fiilis jota en ole myöntänyt kenellekkään - en oikeastaan aina edes itsellenikään. Nämä fiilikset ovat kuitenkin hieman kausittaisia, tulevat ja menevät. Olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että aina se sama fiilis kuitenkin palaa josain vaiheessa takaisin. Ainoa asia mikä minua jarruttaa tällä hetkellä on aivan vääränlainen elämäntilanne. Vaikka toki ymmärrän ettei elämäntilanne tule ikinä olemaan oikeanlainen niin haluan vielä kuitenkin jarrutella hetken. Ymmärrän, että minun on saatava elämäni ensin tietyille raiteille ennen kuin perheen perustaminen olisi millään tapaa järkevää. En voi jumiutua vanhoihin toimintamalleihin vain siksi että haluan kiirehtiä tässä asiassa. Niin tulisi luultavasti tapahtumaan jos lapsi tulisi juuri tähän väliin elämässä.

Huonolla elämäntilanteella tarkoitan lähinnä sitä, että opinnot on saatava päätökseen tai edes melkein valmiiksi ennen kuin perheen perustaminen on ajankohtaista. En halua jäädä vanhaan työpaikkaani tai ammattiin jumittamaan, mutta pienen lapsen kanssa siitä olisi hankala taistella enää irtikään ja jatkaa opintoja. Vaikka kyse on pienistä tuloista niin on vakituinen työpaikka ja säännölliset tulot kuitenkin josain määrin lohduttava ja turvallinen asia perhettä perustaessa. Haluan, että tämä sekainen elämäni olisi jonkinlaisessa kuosissa kun tuon aika on. Haluan silloin viettää sellaista elämää, ettei ole jatkuva kiire johonkin tai paljon keskeneräisiä projekteja. Näitä olisivat esimerkiksi opinnot tai se, että rahallisesti joutuisin keskittymään sekä kouluun että töihin enkä ikinä ehtisi olla kotona vaikka nimenomaan siellä tarvitsisi olla läsnä lapselle mahdollisimman paljon, koska lapsi olisi etusijalla. Ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.

Siis ennen kuin jatkan tätä haaveilua on minun saatava opintoni päätökseen, jotta uudenlaisen työpaikan etsiminen helpottuu ja ei jää mitään kesken. Perhe-elämä ei tulisi toimimaan nykyisillä resursseilla ja minä itse olisin onneton loppupeleissä. Toki ymmärrän, että en saa itse määrittää ajankohtaa jolloin lapsia tulee vaan se on kohtalon käsissä tuleeko ylipäätänsä ollenkaan. Aika näyttää kuitenkin sen, päätin että lopetan asiasta stressaamisen sillä se kuluttaa minua ihan turhaan. Nyt siis keskitytään parin vuoden ajan vielä johonkin täysin muuhun - nautitaan vielä tästä ajasta kun ei ole koko ajan joku roikkumassa housujen punteissa kiinni vaan on omaa aikaa rajattomasti, mikä taas lapsen myötä tulisi muuttumaan.. :) Maltetaan vielä hetki ja pidetään asiat ajatustasolla..

Ja eihän niitä lapsia yksin tehdä, joten mieskin tarvitsisi saada suostuteltua jotenkin asiaan mukaan. Jotenkin jännä että olemme olleet jo vuosia yhdessä, asumme saman katon alla muttemme ole ikinä puhuneet aiheesta kun ehkä vitsillä. En siis todellakaan tiedä mitä miehen mielessä liikkuu. Tiedän, että hän haluaa joskus lapsia mutta emme ole keskutelleet esimerkiksi hyvästä määrästä tai siitä, kuinka pian mies olisi valmis asiaan. Onkohan esimerkiksi nyt jo salaa vauvakuume, muttei puhu asiasta koska ei halua ahdisuttaa minua kun opintoni ovat kesken? Vai haluaako hän vielä nauttia vapaudestaan ilman perhettä ja on valmis vasta vuosien päästä. Mene ja tiedä. En ole kysellyt, koska en halua mitään ahdistuskohtausta tuottaa hänelle. Toisaalta näistä asioista olisi hyvä puhua, mutta en ole jaksanut itsekään ottaa stressiä koska en ole ikinä lapsihaaveistani puhunut kenellekään vaan ennemmin pidän ne jostain kumman syystä salassa (great, kirjoitan kuitenkin julkiseen blogiin..), esimerkiksi monet tuttavani kuvittelevat että olen sen kaltainen ihminen että en edes haluaisi lapsia. Katinkontit, en ymmärrä että miksi. Vaikutanko niin kylmältä uraihmiseltä? :D No mutta anyway, en tiedä miksi en halua julkisesti huudella haaveistani. En kai ole muutenkaan sellainen ihminen, että kovin paljoa tuttavapiirille juttelen mitä päässäni liikkuu. Osittain kai pelkään, että ajatukseni tuomitaan enkä jaksa selitellä valintojani kenellekään. Toisaalta kai pelkään myös sitä, etten tulekaan ikinä saamaan lapsia jostain syystä.


Mutta nyt ennen kuin mietteet menevät tämän syvällisemmiksi jatkan tätä mykkäkoulua ja menen nukkumaan. Öitä kaikille! :)